ToimistoSissit testaa: Kuninkaan Lohet, Vanha Viilatehdas
Tutuistuimme ToimistoSissien kanssa Kuninkaan Lohien Vanhan Viilatehtaan kokouspalveluihin sekä osallistuimme Stand-Up After Ski:hin perjantaina 27.1. Vantaalla. Tuomo Poukkanen kertoi talon historiasta ja kierrätti meidät niin kokous- kuin saunatiloissakin. Olen aikaisemminkin vieraillut kohteessa, joten myös kartanon puoli on minulle tuttu.
Saunatilat sijaitsevat Viilatehtaan yläkerrassa ja niiden yhteydessä on kokoustila, jonka pöytänä toimii vanha ovi. Saunoja on kaksi – ainutlaatuinen, puulämmitteinen sauna sekä laavakivikiukain varustettu sähkösauna. Terassilla on saunan vilvoittelutila.
Ohjelmapalvelua on tarjolla muun muassa koskikalastuksen, melonnan ja lumikenkäilyn parissa. Kuninkaan Lohilla voi järjestää grilli-iltoja, ruoanvalmistuskursseja, blini- ja riistakouluja. Kartanon puolella on arkisin lounasbuffet. Suomen itsenäisyyden juhlavuoden aikana joka tiistai on perinneruokapäivä. Lauantaina 8.4. Kuninkaan Lohet järjestää juhlamessut esimerkiksi häitään suunnitteleville. Keväällä on perinteiset kevätjuhlat, vappupäivän buffet ja äitienpäivän juhlabuffet.
Stand up -illan isäntänä toimi pian Tanssii Tähtien Kanssa – ohjelmassakin pyörähtelevä Ali Jahangiri ja hänen lisäkseen esiintyivät Pietari Vihula, Jamie McDonald, Bahar Tokat ja Veli-Matti Puumala. Stand up -iltaan osallistui myyntikokousväkeä, pikkujoulujuhlijoita, kaveriporukoita ja perheitä. Perjantaina 16.6. on mahdollisuus osallistua seuraavaan stand up -iltamaan Dahlforsin Salissa, johon mahtuu 130 – 140 henkilöä.
Pääsimme nauttimaan buffetista ja jälkiruoasta. Tapasin myös kokit Marjaanan ja Kassun, jotka olivat loihtineet upeat ruoat. Aikaisemmillakin kerroilla Kuninkaan Lohilla on ollut hyvä catering. Kuninkaan Lohet menestyi myös SissiSuosikit 2016 -äänestyksessä.
Faktoja
Tilausravintola Kuninkaan Lohet perustettiin kulttuurihistorialliselle paikalle kuohuvan Vantaankosken äärelle. Vieressä sijaitsevassa Kuninkaan Kartanossa voi nauttia arkisin lounasta ja keväällä avataan myös illallisravintola. Ravintolan tiloissa järjestetään tyky-päiviä ja kick off -tilaisuuksia ja nautitaan stand up -komiikasta tai opitaan grillauksen tai blinien valmistuksen saloja. Kuninkaan Lohet on myös evento awards -finalisti.
Mitä ryhmällemme jäi mieleen?
Vanhassa Viilatehtaassa on vanhan ajan viihtyisää tunnelmaa. Rakennus on suojelukohde. Tilat ovat uniikit ja puitteet hienot, tunnelma kotoisa ja kauniit maisemat Vantaanjokilaaksoon. Saunatilat jäivät erityisesti mieleen ainutlaatuisina. Niistäkin huokuu rakennuksen historia. Puulämmitteinen sauna oli mielenkiintoinen ja erikoinen, lauteet olivat hauskasti eri tasoilla. Upea terassi, jossa on mahdollisuus ruokailla sään salliessa nauttien kauniista maisemista. Vahvuuksia persoonallinen ja kaunis miljöö, saunatilat, terassi ja hyvä ruoka.
Mitä järjestäisimme Kuninkaan Lohissa?
Kokoukset, virkistyspäivät, kesäjuhlat. Valmiisiin ohjelmallisiin iltoihin on helppo viedä asiakkaita tai oman tiimin. Johtoryhmän kokous yhdistettynä aktiviteetteihin.
Ideoitamme Kuninkaan Lohien palveluitten kehittämiseksi
Kuninkaan Lohilla on tarjota ohjelmallisia teemailtoja, kokkikouluja sekä liikuntaa ja virkistystä. Näitä palveluita kannattaa tuoda enemmän esiin. Kokouspaikan valintaan voi vaikuttaa myös tarjolla oleva oheisohjelma.
Saunan yhteydessä olevat tilat ovat pienet. Emme välttämättä suosittele yli 10 henkilön seurueille. Kaksi saunaa ja pukuhuonetta ovat plussaa, mahdollistavat naisten ja miesten saunomisen yhtä aikaa ja saunat vetävät kyllä yhdessä väkeä enemmän. Saunamajurin kabinetissa mahtuu kokoustamaan kuusi henkilöä. Kesäaikaan tilanne on toinen. Terassilta saa mukavasti lisätilaa. Terassilla on myös katettu patio. Saisiko saunan terassille paljun?
Kuninkaan Lohille pääsee bussilla, mutta julkiset yhteydet voivat olla hankalat ainakin iltaisin. Yritysasiakkaille kannattaa olla saatavilla yhteiskyyti esimerkiksi Helsingin keskustasta tai yrityksen tiloista. Lentokentälle linnuntietä matkaa vain 6 km.
Katso alkuperäinen kirjoitus
Arkisto
- Kuninkaan Lohet suojasi tilansa Prexelentillä
- Uusia elämyksiä kosken rannalla – Kuninkaan Lohissa paljon uutta kivaa!
- Kuninkaan Lohet yllätti Vantaankoskella – vierailimme kevätpäivänä!
- ToimistoSissit testaa: Kuninkaan Lohet, Vanha Viilatehdas
- Vanhassa Viilatehtaassa voi suorittaa metsästysluvan virtuaalisesti