Esittely
Vuonna 2002 perustettu Kuninkaan Lohet Oy on yksityisomistuksessa oleva vantaalainen yritys. Ravintolamme Vanha Viilatehdas ja Kuninkaan Kartano sijaitsevat kulttuurihistoriallisella paikalla Vantaankosken äärellä. Helsinki-Vantaan lentokenttä sijaitsee 6 km päässä, suuret valtatiet Kehä III ja Tampereen moottoritie kulkevat aivan kivenheiton päässä ja Helsingin keskustaan Vantaankoskelta pääsee noin 20 minuutissa. Liikenneyhteydet paranivat entisestään Kehäradan valmistuttua.
Kuninkaan Lohet tarjoaa kokoustiloja, juhla- ja illalliskabinetteja, tilaussaunoja, monipuolisia aktiviteetteja sekä inspiroivia luontohetkiä.
Oli päiväsi täynnä asiaa tai tunnetta, työtä tai perhettä, toimintaa tai rauhoittumista, meiltä lähdet täynnä uusia muistoja. Tervetuloa kokonaisvaltaisten elämysten Kuninkaan Lohiin.
Mistä kaikki alkoi?
Vantaankosken alue on ollut erinomaisen sijaintinsa vuoksi suosittu asuinpaikka jo esihistorialliselta ajalta asti. Historiallisella ajalla alueesta kehittyi tärkeä liikenteellinen solmukohta, jossa risteytyi pohjoiseen johtava vesireitti ja tiet lännestä itään ja etelästä pohjoiseen. Vantaankosken alueen ja koko eteläisen Suomen halkoi Suuri Rantatie eli Kuninkaantie, joka oli keskiajalta lähtien aina myöhäiselle uudelle ajalle tärkein maareitti Turusta Viipuriin.
Vantaankosken vesivoima houkutteli ympärilleen asutusta ja teollisuutta. Varhaisimmat tiedot myllyistä on vasta 1500- luvulta, vaikka koski on todennäköisesti toiminut myllypaikkana jo keskiajalta lähtien. 1500 -luvulla myllyn perustamisen myötä Vantaankoskelle syntyi Myllymäen kylä, joka oli enimmilläänkin vain kaksi savua eli taloa. Parhaimmillaan Vantaankoskella alueella oli kolme myllyä, joita käyttivät useat lähialueen kylät. Pohjoisimman kosken itärannalla sijaitsi Voutilan ja Viinikkalan kylien yhteinen mylly ja länsirannalla Myllymäen ja Martinkylän mylly. Myllymäen mylly kasvoi vuosien saatossa suurimmaksi kolmesta, mutta 1830 -luvulla tilanne muuttui ruukin perustamisen jälkeen. Martinkylän mylly siirtyi ruukin omistukseen ja jokeen rakennettu pato teki siitä Myllykylän myllyä paremman.
Vilkkaasti liikennöidylle väylälle liittyivät oleellisesti myös krouvit, jotka toimivat matkalaisten levähdyspaikkoina ja ajanviettopaikkoina myös paikallisille asukkaille. Myllyt olivat kyläläisten kohtaamispaikkoja ja useat krouvit perustettiinkin niiden läheisyyteen. Näin oli Vantaankoskellakin, Myllymäellä krouvi on todennäköisesti ollut jo 1500-luvun puolestavälistä. 1700-luvulla alueella oli parhaimmillaan jopa kaksi krouvia, joista toinen sijaitsi nykyisen Viilatehtaan paikalla. Krouvit jatkoivat toimintaansa ainakin 1700-luvun loppuun asti.
Vuoden 1809 jälkeen Suomen rautateollisuus joutui uusien haasteiden eteen. Siihen asti oli Suomen ruukeissa käytetty pääasiassa ruotsalaista malmia, jonka tuonti nyt uhkasi loppua kokonaan Suomen siirryttyä Venäjän alaisuuteen. Suomen oman malmin etsimistä ja käyttämistä tehostettiin ja se antoi kipinän myös Vantaan ruukin perustamiselle. Nils Gustaf Nordenskjöld ryhtyi 1830-luvun puolivälissä muodostamaan osakeyhtiötä Vantaankoskelle masuunin ja ruukin perustamiseksi. Kotimaisiin tuotteisiin vetoaminen toi ruukin osakkaiksi maamme korkeimpaan virkamieskuntaan ja sivistyneistöön kuuluvia henkilöitä. Ruukkiyhtiö osti Vantaankosken kosken länsirannalla olevan Martinlaakson myllyn tontteineen ja koskiosuuksineen. Toiminta alkoi 1838 ja kokosi seudulle noin 60 työntekijän yhteisön.
Kymmenen vuotta perustamisen jälkeen ruukkiyhtiö joutui vaikeuksiin ja oli valtion tuesta huolimatta pakotettu myymään ruukin. Vantaan ruukin kaikkine kiinteistöineen (saha, mylly, Hämeenkylän kaivos, puolet Månsaksesta ja vuokraoikeus Erikaksen ja Petaksen tiloihin) osti Viktor Zebor Bremer, joka omisti ennestään Teijon ja Mathildethalin suuret ruukit. Bremerin taloudellinen tilanne heikkeni 1860-luvulla ja teki konkurssin. Ruukkia yritettiin tuloksetta huutokaupata pariinkin otteeseen, kunnes elokuussa 1862 ostajaksi löytyi viimein Aurora Karamzin, Nikolai I puolison Aleksandran hovineito. Karamzin muistetaan diakonissalaitoksen perustajana ja suurena filantrooppina.
Ottaakseen ruukin uudelleen käyttöön Karamzin yritti muodostaa yhtiötä siinä onnistumatta, eikä ruukkia onnistuttu herättämään henkiin. Karamzin myi ruukin edelleen, kunnes se päätyi 1890 ruotsalaiselle W.W.Wahlbergille, joka jälleen rakensi raunioituneen myllyn ja perusti paikalle Dahlforsin viilatehtaan. Viilatehdas oli viimeinen alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan toiminut teollisuuslaitos kosken alueella ja se toimi viilatehtaana vielä 1960-luvullakin.
Viilatehtaan synty- ja rakennushistoriaa on ollut vaikea selvittää lähdemateriaalin niukkuuden vuoksi. Ensimmäinen luetettava merkintä on löytynyt W. Wahlberg asiakirjoista, joissa viilatehtaan perustamisvuodeksi on merkitty 1888. Tuolloin toiminta aloitettiin puisessa tehdasrakennuksessa, jonne asennettiin höyrykone myllyä varten. Varsinaisen viilatehtaan lisäksi rakennuksessa toimi siis mylly ja Wahlberg rakennutti alueelle myös sahan, joka aloitti toimintansa vuotta myöhemmin. Tehtaan höyrykone ei riittänyt pyörittämään sekä myllyä, viilatehdasta että sahaa ja Wahlberg anoikin lupaa hyödyntää kosken vesivoimaa laitoksissaan. Tarkoituksena oli rakentaa koskeen tilapäinen pato riittävän vedensaannin turvaamiseksi, joka jäikin pysyväksi tilapäisen sijaan.
Aurora Karamzinin aloitteesta 1800 luvun lopulla aloitettiin suunnittelemaan kansakoulun rakentamista hänen omistamansa Vantaankosken Ruukin alueelle. Koulun perustuskivi muurattiin kuitenkin vasta vuonna 1900 ja ruotsinkielinen kansakoulu valmistui. Entisöidyt kabinetit toimivat 1970 – luvun taitteessa vielä kansakoulun luokkahuoneina ja myöhemmin Vantaan kaupungin koulutustiloina.
Alkuperäinen viilatehdas-myllyrakennus oli hirsirakenteinen ja kaksikerroksinen, mutta sai väistyä tiilisen tehtaan tieltä 1903. Tiilinen rakennus sijaitsi täsmälleen samalla kohdalla kuin entinen puinen tehdasrakennus ja sitä laajennettiin useaan otteeseen. Vielä ennen vuotta 1912 rakennettiin kaareva lisäosa tehtaan eteläpuolelle. Alun perin tiilipintainen rakennus rapattiin myöhemmin valkoiseksi ja ikkunat olivat pieniruutuisia, mutta kookkaita. Tehdasrakennuksen vieressä sijaitsi Wahlbergin 1,5 kerroksinen asuinrakennus, talousrakennuksia ja työväenrakennuksia. Tehtaan laajennuksen yhteydessä joen rannassa olevan lisäosan päälle tehtiin Wahlbergin taloon liittynyt terassipuutarha.
Wahlberg rakensi ruukin hirsisen myllyn tilalle uuden tiilirakenteisen myllyn 1890-luvun alussa. Vanha hirsirakenteinen mylly jäi joen oikaisun ja padon rakentamisen jälkeen huonoon paikkaan ja uusi mylly oli tarpeen. Myllyyn Wahlberg rakensi sähkölaitoksen 1914 ja Myllynmäen kylä oli ensimmäisiä Helsingin alueella, jossa oli taloissa sähkövalot.
Viilatehtaan eteläpuolella sijaitsevalla niemellä on sijainnut Wahlbergin perustama trasselitehdas, joka paloi 1900-luvulla. Tehtaan toiminta siirrettiin myllyyn joen länsirannalle.
Viilatehtaan toiminnan loputtua 1960-luvulla ja Wahlbergin sittemmin kuoltua perikunta myi viilatehtaan alueen rakennuksineen Vantaan kaupungille. Kaupungilla ei löytynyt tyhjälle tehtaalle käyttöä ja vuosien kuluessa viilatehtaan kohtalo näytti jo sinetöidyltä. Tehdasrakennus tuhopoltettiin kesäkuussa 1984 ja palo tuhosi rakennuksen puuosat ja vaurioitti rakenteita. Purkutuomio tehtiin parin viikon kuluessa.
Kun viilatehtaan purkupäätös tuli Vantaalaisten tietoisuuteen, vantaalaiset järjestöt alkoivat aktiivisesti hakea tehdasrakennukselle purkukieltoa. Tempaus sai paljon julkisuutta ja puolestapuhujiksi nousivat myös kuntalaiset, jotka pelkäsivät Vantaankosken kulttuurihistoriallisen ympäristön katoamista ja toivoivat koko alueen kunnostamista uudelleen. Periksiantamattomuuden ja sinnikkyyden ansiosta viilatehtaan rakennus sai lääninhallituksen päätöksen väliaikaisesta suojelusta ja pakotti kaupungin ottamaan kantaa suojelupäätökseen. Kesäkuussa 1985 viilatehtaalle ja alueelle myönnettiin museoviraston suojelupäätös.
Viilatehdas on kulttuurihistoriallisesti tärkeä ja arvokas muistomerkki kosken vesivoimaa yli 150 vuotta hyödyntäneistä teollisuuslaitoksista. Vantaan kaupunki päätti kunnostaa huonoon kuntoon päässeen rakennuksen ja kehittää Vantaankosken ja sen ympäristön virkistyskäyttöä entistä paremmaksi. Kaupunki etsi rakennuksen kunnostamiseen sopimuskumppania ja sittemmin tiloihin vuokralaiseksi jäävää ehdokasta. Vuokralaisen toiminnan tulisi sopia viilatehtaan imagoon ja kulttuurihistorialliseen ympäristöön.
Vuonna 2002 Vantaan kaupunki sai viilatehtaan ja sitä ympäröivän alueen peruskunnostuksen valmiiksi ja Viilatehtaan vuokralaiseksi valittu Kiinteistö Oy Kuninkaantie pääsi aloittamaan sisätilojen saneerauksen ja tarvittavat muutostyöt ravintolatoimintaa silmällä pitäen. Elokuussa 2002 Vanhalla Viilatehtaalla aloitti toimintansa Tilausravintola Kuninkaan Lohet Oy, joka jatkaa kunniakkaita krouviperinteitä Kuninkaantien varrella.
Tänä päivänä emme tarjoa ainoastaan hyvää ruokaa ja viiniä, vaan myös elämyksiä ja unohtumattomia, historiallisia hetkiä kiireen keskellä pääkaupunkiseudun sydämessä! Vantaankosken ympäristö tarjoaa mahdollisuuden irtaantua arjesta kauniissa maalaismaisemassa tai inspiroitua koskenkuohuista, sekä ainutlaatuisen miljöön värikkäistä tarinoista.
Tervetuloa nauttimaan!
Viilatehdas ja Vantaanjoki kuuluvat saumattomasti yhteen
Vantaankosken padon kunnostaminen on valmistunut ja yli sadan vuoden ikäinen pato on restauroitu. Noin 90 metrin pituinen matala kivipato oli osittain sortunut länsipäästä ja se kasattiin kivi kiveltä pyrkien säilyttämään alkuperäisen ulkoasun. Samalla koskeen on rakennettu väylä vanhaan tukinuittoaukkoon ylävirtaan nouseville kaloille. Tilausravintola Kuninkaan Lohet on jatkuvassa yhteistyössä alueen maa-omistajien, Vantaalaisten yritysten, Vantaan kaupungin ja Te-keskuksen kanssa. Yhteistyön tavoitteena on kehittää Vantaanjokea niin saalisvarmuuden lisäämiseksi kuin kuntalaisten virkistysalueenakin.
Vantaanjoesta on viimeisen 18 vuoden aikana kunnostusten myötä tullut Etelä-Suomen kalastetuin ja arvokkain joki. 1970 luvun viemäristä on tehty kirjaimellisesti ns. lohijoki. Kaikki toimenpiteet kohdistetaan meritaimenkantojen elvyttämiseen ja luonnonkierron palauttamiseen. Meritaimen on lajina erinomainen mittari ympäristön laadusta. Vesi, joka kelpaa taimenelle, kelpaa myös ihmiselle. Merestä noussut kirkas iso meritaimen on jokaisen kalamiehen unelma, väkivahva vastustaja, jonka saaminen piirtyy mieleen loppuiäksi. Lähitulevaisuuden tavoitteena on, että meritaimen pääsee esteettä Vantaanjoen koskiin kutemaan ja jatkamaan sukuaan tuleville kalastajasukupolville!